Minulla on ystävä, hyvä, rakas ja läheinen. Todella ihana ihminen jonka kanssa viihdyn äärimmäisen hyvin. Olemme tunteneet muutamia vuosia ja jokainen hetki jonka yhdessä vietämme tuntuu kuljettavan meitä yhä lähemmäs toisiamme.

Jokaisella meistä on salaisuutemme. Niin myös ystävälläni. Tosin hänen salaisuutensa on varsin näkyvä. Hänellä ei ole hampaita. Ei mikään vanha ihminen mutta hampaaton. Miten saisin selville miksi hänellä ei ole hampaita? Hän ei ole itse koskaan ottanut asiaa puheeksi, ei millään tavalla edes sivulauseessa sivuuttanut aihetta. Ja minä olen miettinyt pääni puhki miten korrektisti voisin kysyä miksi hänellä ei ole hampaita. Olen varovaisesti kysellyt onnettomuuksista, onko kaatunut pyörällä, saanut turpiinsa, heittänyt rappusissa volttia...ei ole tärpännyt. Toisaalta, mitä väliä onko ihmisellä hampaat vai ei? Jos naama on jo valmiiksi ruma ei kai hampaattomuus sitä enää lisää. Itse asiassa minä olen löytänyt hänen hampaattomuudestaan monta hyvää puolta. Jos olen allapäin ja surullinen niin tarjoan hänelle purukumia. Kyllä siinä hymy huulille kirpoaa kun katselee miten hän mutistelee purkkaa ikeniensä välissä koko naama kurtussa. Ei ole enää surullinen eikä alakuloinen olo. Ystävät on juuri sitä varten että piristävät silloin kun on ankeaa.

Salaisuuksien arkku kuitenkin raottui tässä yhtenä päivänä. Olimme sopineet tapaamisesta töiden jälkeen. Ja koska molemmat olimme varsin nälkäisiä suuntasimme ravintolaan syömään. Ihan normaalia toimintaa nälkäisille. Siinä sitten tilattiin pihvit, minä lohkoperunoilla ja hän perunamuussilla (!).  Ruuan jälkeen kaivoin käsilaukustani hammastikun jolloin ystäväni kiljaisi: " Mikä TOI on?"

Hänen hampaattomuutensa ei ehkä johdukaan onnettomuudesta...