Onnuin tässä lääkäriin. Polvi on niin kipeä että hiki tulee rappuja noustessa, kyykkyyn ei voi ajatellakaan menevänsä ja särkyä on tasaisesti 24/7, otan mä buranaa tai en. Että sitten oli pakko venyä lääkäriin...

Mä en ilmeisesti koskaan opi. Tilasin ajan arvauskeskuksesta. Kaikki kunnia heille, tekevät työtä viisi päivää viikossa, virka-aikana, tauoitettuna...no, joka tapauksessa...tilasin siis sieltä ajan. Omalääkäriltä. Kun kerran maksan tuloistani melkein kolmanneksen veroina voin yhtä hyvin käyttää kunnallisia palveluita.

Aika tilattu, sain kuukauden päähän. Melko pitkä aika kun jalka ei välillä tahdo kantaa ensinkään. Ja särky on päivä päivältä pahempi. Kolmeen kuukauteen en ole nukkunut yhtään yötä heräämättä särkyyn ja kipuun aina kun liikahdan. No, pikkujuttu loppupeleissä, onhan niitä vakavampiakin sairauksia kuten esim. lentävänpossunlenssu.

Sitten lääkäriin joka on tietysti myöhässä. Ihmeen vähän tällä kertaa. Sisään ja veltto kädenpuristus. No, mikäs vaivaa? Ja kun kerroin että miten paljon särkee ja kirvelee ja liikkuminen tuottaa kipua niin kysyttiin sitten tietty kaikki sukuviat. Voi voi, onhan noita...

Mutta sitten kerrottiin mistä polvikipu voi johtua. Sain melkoisen kurinpalautuksen. Ensiksikin ylipaino on pahasta! Pitää ehdottomasti pudottaa kymmenen kiloa painoa! Toiseksi, säännöllinen liikunta on ihan ehdoton juttu! Pari kertaa viikossa kävelylle. Kolmanneksi, olisi hyvä lisätä hiukan voimaa lihaksiin. Ja työpäivän aikana pitää ehdottomasti myös hiukan seistä ja kävellä.

Mun puolustuspuheenvuoroni sai tämän sotkutukkaisen pulleahkon nuorehkon naisihmisen änkyttämään. Ensiksikin, jos pudotan painoa kymmenen kiloa se tarkoittaa että keski-ikäinen (kauhea sana) keskimittainen nainen painaisi alle 50 kiloa. Onko se sopiva paino? Lääkäri kurtisti kulmiaan. Toiseksi. Omistan viisi koiraa. Lenkkeilen joka päivä. Joka ikinen päivä! Kolmanneksi. Käyn kuntosalilla aina kun siihen on mahdollisuus. (No, melkein aina.) Ja mulla on seisomatyö.

Lääkäri oli hetken hiljaa. Mietti sitten että kai se suvussa kulkee tai jotain...vaikkakin aika erikoista noin nuorella ja hyväkuntoisella ihmisellä. Nuori ja hyväkuntoinen! NUORI JA HYVÄKUNTOINEN! Kuuliko kaikki? NUORI JA HYVÄKUNTOINEN!

Eipä pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Koska olin selkeästi hyväkuntoisempi, hyvävartaloisempi, kauniimpi, älykkäämpi, seksikkäämpi...mentiin sitten itse asiaan. Housut pois ja selälleen tutkimuspöydälle. Katseltiin, taivuteltiin ja venyteltiin polvia. Sattuuko? Kyllä, kiitos kysymästä. Tästä? Juuh...pieni hiki nousi pintaan...entäs tästä? Jepjep...meinasin puhaltaa pelin poikki. No, lääkäritäti laittoi sitten ruiskuun kortisonia ja pisti polveen. Sattuuko? Kyllä sattuu. Paljonkinko? Kyllä, tekisi mieli potkaista. No, jos käännän neulaa näin niin sattuuko? Kyllä, tuntuu varsin ikävälle. No entäs näin? No, nyt ei tunnu niin pahalle...no, sitten käännetään neula näin...taisit juuri lävistää polvilumpioni...ja sitten tuonne...voi hyvänen aika! Eikö se ruisku ole jo tyhjä? Pitääkö käännellä ja väännellä sitä neulaa siellä polvessa? Ja sitten vilkaisin lääkäriin. Se hymyili! Se väänsi neulan suoraan johonkin hermoon niin että salamat iski silmissä ja sitten se HYMYILI.

Lopputulos. Sain siis kortisonipiikin kipeään polveeni joka turposi käsittelystä, ei taivu kunnolla ja särkee ehkä enemmän kuin ikinä ennen.Sain myös lähetteen röntgeniin. Tulehduskipulääkettä en saanut. Kuulemma niihin voi jäädä koukkuun. Ja kuulemma kipu on hyväksi. Hmmmm... ja kyllä sitä sitten joskus nukkuu vaikka sattuisi kuinka kun on tarpeeksi väsynyt.

Oli siinä lääkärillä asenne kohdallaan! Heti tunnen itseni niin paljon terveemmäksi.

P.s. työkaveri sattui olemaan samaan aikaan toisella lääkärillä samasta vaivasta. Sai tulehduskipulääkkeitä ja kaksi viikkoa sairaslomaa.