Mulla on koiria. Ei yhtä koiraa eikä kahta vaan koiralauma. Tosin pieni sellainen. Ja ne vaativat lenkkeilyä. Tosin niin vaatii kyllä minunkin kroppani. Joten kun olin tullut hammaslääkäristä pujottelin koirien kaulaan hihnat ja niin lähdettiin. Mutta koska hammaslääkäritäti oli puuduttanut puolet naamastani en ollut ihan varma miten päin suuni kasvoissa oli. Tai kuolasinko ja kuinka paljon. Niin päätin että lähdenkin vähän tuonne kauemmas syrjemmälle kävelemään. Ja kun olin tunnin verran kulkenut poispäin kodista kauniissa auringonpaisteessa niin GABOOM jyrähti kerran ja sitten taivas aukesi! Että sitten tallasin kaatosateessa tunnin verran kotiin päin kiskoen koiria perässäni. Ja varsinkin sitä yhtä joka pelkää ukkosta. Voin sanoa, rakkaat miehet, että oli myös pikkuiset stringinikin ihan märät. Suorastaan läpimärät. Ja koska kotoa lähtiessä oli paistanut aurinko lämpimästi pilvettömältä taivaalta niin eihän mulla ollut kuin t-paita ja verkkarit. Ja ukkoskuuro laski lämpötilan jonnekin kymmenen asteen tienoille. Miinusta. Siinä sitten kuljen palellen ja vettä valuen kiskoen hangoittelevia koiria perässäni. Niin kotinurkilla seisoo pysäkillä naapuri. Hihkaisee iloisesti että HEI ja minä totean että tunge sinä mamma se hymysi sinne perseeseen. No, en ehkä ihan ääneen mutta varmasti voimakkaasti ajattelin niin! Ja arvatkaa loppuiko sade kun pääsin kotipihaan. Ei kai tarvitse arvailla...

Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Koska mä olin ollut juuri hammaslääkärillä mulla ei ollut hiventäkään meikkiä kasvoissani. Niinpä meikit ei valuneet pitkin poskia. Vaan olin suorastaan suihkunraikas vastapesty persikkaposki. Ja saatoin kotona aloittaa meikkaamisen. Ja hiusten kuivaamisen. Litimärät vaatteet viskasin pesukoneeseen. Että nyt olen sitten aika mielenkiintoisen mielentilan vallassa menossa töihin. Kannattaa olla mulle tosi kiltti. Kas mä olen tänään ollut hammaslääkärissä kidutettavana ja sitten melkein hukkunut lenkillä kaatosateessa. Parempi hiipiä seinänvieriä pitkin. Murr...